Buildie tukee työmaan etävalvontaa

Koronaviruspandemiassa etäratkaisut ovat paikallaan. Buildien avulla myös rakennusalalla vältetään turhat kontaktit, kun työmaiden valvonta hoituu etänä.

Elämme parhaillaan poikkeuksellisia aikoja. Monet Buildien asiakkaista ovat kertoneet, etteivät voi mennä tällä hetkellä toimistolle tai edes työmaalle. Etätyö ja työmaiden valvonta voi kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä, mutta se ei ole.

Buildiella on merkittävä asema monen työmaan laadunvalvonnassa ja dokumentoinnissa jo normaalioloissa, mutta tällaisessa poikkeustilanteessa Buildien rooli korostuu entisestään. Turhat työmaakäynnit on mahdollista välttää, kun hankkeita seurataan Buildiesta ja työmaalla työskentelevät ohjeistetaan tekemään laadukasta dokumentaatiota.

– Poikkeustilan vuoksi työmaakokoukset pidetään etätapaamisten merkeissä ja työmaakäynnit ovat rajoitettuja. Meille poikkeustila ei ole aiheuttanut merkittävää muutosta, sillä kaikki dokumentointi ja laadunvalvonta tapahtuu Buildien avulla. Meillä on käynyt hyvä tuuri, kun Buildie on otettu käyttöön jo ennen poikkeustilaa ja uusi digitaalinen toimintamalli kuuluu rutiineihin. Monelle toimijalle on tullut haasteita arkeen, jos digitaalisia ratkaisuita ei ole hyödynnetty aikaisemmin laadunvalvonnassa ja dokumentoinnissa, kertoo Vaasan kaupungin kunnallistekniikan työnjohtaja Jukka-Pekka Raja-Aho.

Työmaan etätarkastus tehdään valokuvaamalla ja kirjaamalla muutokset Buildien työmaapäiväkirjaan

Jos poikkeamat ovat perinteisesti vaatineet työmaakäyntiä, nyt niiden etätarkastaminen onnistuu valokuvaamalla ja kirjaamalla muutokset työmaapäiväkirjaan. Näin se toimii:

1. Urakoitsija valokuvaa poikkeaman Buildiella ja kirjoittaa kuvatekstiin poikkeaman tyypin ja hyväksytettävän muutoksen, työvaiheen tai lisätyön. Kuvalle käytetään tarkennettua sijaintia.

2. Urakoitsija kirjoittaa Buildien työmaapäiväkirjaan tarkemman kuvauksen muutoksesta tai lisätyöstä.

3. Urakoitsija soittaa työmaalta tilaajalle tai valvojalle, joka hyväksyy poikkeaman. Osapuolet käyvät puhelimitse keskustelun muutoksista. Neuvonpitoa helpottaa, kun samalla työmaan kuvia voidaan selata Buildiesta joko puhelimella tai tietokoneella.

4. Tilaaja tai valvoja kuittaa työmaapäiväkirjaan muutokset hyväksytyiksi, jonka jälkeen päiväkirja voidaan lukita molemmilta osapuolilta. Se on siinä!

Lisää helpotusta työmaan etävalvontaan tuo Buildien uusi raportit-toiminto. Etätarkastusraporttiin voidaan liittää etätarkastuksen kohde, tekstiä puheentunnistuksella, sijaintitieto ja osoite, valokuvia ja liitteitä sekä allekirjoitus, mikä tekee etävalvonnasta entistäkin suoraviivaisempaa. Etätarkastusraportit ovat käytössä kaikilla raportit-toiminnon tilanneilla Buildie-käyttäjillä.

Tsemppiä poikkeukselliseen arkeen

Vaikka etätarkastus on mainio tapa hoitaa työmaan laadunvalvonta, toivomme että tämä poikkeustila päättyy pian. Buildie seisoo vahvasti jaloillaan, ja kuten me rakentajat tiedämme: tunnelin päässä on aina valoa.

Haluatko Buildien ja työmaan etätarkastukset käyttöösi? Ota yhteyttä

Taneli Ristmeri, toimitusjohtaja
0400 610 102