Tutustu buildielaiseen – Anssi Lepistö, Customer Support Specialist
Ennen Buildielle tuloa Anssi oli 13 vuotta maanrakennusalalla, mutta huomasi jossain kohtaa kaipaavansa uudenlaista työympäristöä ja tekemistä. Tällä hetkellä Anssi auttaa asiakkaitamme käyttämään Buildieta entistä paremmin kouluttamisen sekä asiakas- ja proaktiivisen tuen avulla.
Anssi, mitä teet Buildiella?
Aloitin keväällä 2022 Buildiella Customer Support Specialistina ja alkuun ensimmäiset kuukaudet ovat menneet kattavan perehdytyksen mukaisesti. Ensimmäisinä kuukausina otin asiakastuen haltuun, sillä se on todettu todella hyväksi tavaksi päästä tutuksi tuotteeseen ja asiakastyöhön. Tukea hoidetaan meillä sähköpostin, chatin ja puhelimen avulla. Hiljalleen tukea aletaan jakamaan koko tiimin kesken yhdessä sovitulla tavalla.
Kesää vasten aloin tekemään ensimmäisiä koulutuksia, joita seuraa sitten jatkokoulutukset. Tontti laajenee siis hallitusti. Hiljalleen tehtäväkenttään tulee osaksi myös proaktiivinen tuki, joka merkitsee Buildiella sitä, että autetaan asiakasta käyttämään Buildieta entistä paremmin ja autetaan kiinnittämään huomiota tiettyihin osa-alueihin, jotta asiakas saa kaiken hyödyn irti järjestelmästä. Proaktiivisessa tuessa minulla tulee olemaan noin parikymmentä omaa asiakasta ja käyn itsenäisesti läpi asiakkaiden kanssa, kuinka he voivat ottaa enemmän tehoja irti Buildiesta.
Kesän aikana tuli aloitettua ja edistettyä ohjeistukseen liittyvää projektia, jossa ohjeita uudistettiin ja otettiin käyttöön uutta ohjejärjestelmää. Esimiehen kanssa on juteltu pitkin matkaa, että mikä muu kiinnostaisi ja millaisiin projekteihin olisi kiinnostusta jatkossa osallistua.
Entä mitä olet tehnyt tai opiskellut aiemmin?
Ennen Buildieta olin 13 vuotta maanrakennusalalla, joten infra-ala on todella tuttu. Tuli oltua erilaisilla ja erikokoisilla työmailla muun muassa kaivinkonekuskina ja asentajana. Jossain kohtaa alkoi kuitenkin tuntumaan siltä, että kaipasi muunlaistakin kokemusta ja uudenlaista tekemistä. Customer Support Specialistin pesti kuulosti sellaiselta, jonka avulla pääsisi kokemaan täysin uutta ja muuttamaan alaa eri tavalla kuin aiemmin.
Alkuun ajattelin, että ”saakeli, saa nähä mitenköhän käy”, kun tulin Buildielle. Hieman jännitti, että miten tuota järjestelmää oppii käyttämään ja ymmärtämään, mutta itseluottamus on kasvanut nopeasti, kun on päässyt tekemään sen parissa hommia. Erityisesti kun alkuun teki pelkästään tuessa hommia, niin sen kautta pääsi oikeasti pähkäilemään missä asiakkaan haaste voi piillä ja käyttäjien aitojen ongelmatilanteiden avulla joutui tulemaan todella tutuksi tuotteen kanssa.
On kivaa, kun saa olla tutun asiakaskunnan kanssa tekemisissä ja kun tietää ”ihmistyypin” niin heidän kanssaan on todella helppoa olla. Tässä työssä erityisen palkitsevaa on ollut nopea palautteensaanti: kun ongelman saa ratkaistua ja autettua asiakasta niin positiivisen palautteen saaminen tuottaa nautintoa. Aiemmin palautetta ei meinannut välttämättä saada ollenkaan, joten tässä se on kyllä erityisen hienoa.
Millainen on (epä)tavallinen työpäiväsi?
Joskus voi olla tosi rauhallinen päivä ja sitä ihmettelee, kun mistään ei kuulu mitään. On vähän oudonkin hiljaista. Niinä päivinä voi tehdä omia taustajuttuja. Joskus taas päivä menee niin, että aamusta asti on ollut paljon meneillään esimerkiksi tukitapausten suhteen ja sitä huomaa, että kello on yhtäkkiä neljä. Ikinä ei siis oikein tiedä millaiseksi päivä muodostuu ja se on kyllä hauskaa. Se on myös yllättävää, sillä ennakkoon pelkäsin, että päivät olisivat tasaisempia ja tietyllä tapaa tylsempiä.
Päivät alkavat toimistolla yleensä aamukahvilla ja kuulumisten vaihdolla. Välillä tulee oltua myös koulutusreissuilla, mikä tuo mukavaa twistiä ja muutosta toimistoelämään.
Kerro viisi kuvaavaa asiaa Tuotepalvelut-tiimistä.
- Nuorekas: aika nuorta porukkaa, mutta kaikki ovat silti todellisia ammattilaisia.
- Rempseä & huumoria löytyy: ”ei enempää informaatiota”-lausahdus kuuluu silloin tällöin, kun jutut menevät hyvän ja huonon maun rajalle.
- Tosi hyvä porukka: tuntuu kuin olisin ollut kauemminkin mukana, työkaverit arvostavat mun taustaa ja ovat ottaneet tosi hyvin vastaan.
- ”Kuhinapesäke”: meidän toimistonurkkaus tuntuu vetävän toimistolla porukkaa puoleensa.
Miksi Buildielle kannattaisi tulla töihin?
Ensimmäiset asiat, jotka tulevat mieleen ovat hyvä porukka, hienot tilat ja hyvät työkalut. Oli helppo päästä sisälle toimistoelämään ja ihmisten kanssa on helppo olla. Toimiston sijainti on myös upea. Varsinkin kun muutti Pirkanmaalle, pääsi helpolla tavalla tutustumaan Tampereeseen. Lounaspaikkoja on kattavasti tässä lähimaastossa.
Jos haluaa kehittää alaa, niin tässä pääsee tekemään sitä erityisellä tavalla. Kentällä palaute ja kehitysideat eivät välttämättä mene tehokkaasti eteenpäin, kun taas tässä pääsee kehittämään ja auttamaan asiakasta nopeasti. Onnistuneeseen asiakastukeen ja kouluttamiseen on paljon työkaluja. Myös itsensä kehittäminen omassa roolissa onnistuu hieman helpommin, kun koko ajan on paljon uutta opittavaa. Tässä pääsee aivosolut ihan eri tavalla liikkeelle.
Lisäksi, on todella hienoa, että Buildiella arvostetaan infra-alan kokemusta. Vaikka ei olisi aikaisempaa it-kokemusta, niin se ei ole este. Täällä arvostetaan alanvaihtajia ja muuta aikaisempaa kokemusta.
Entä mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?
No tällä hetkellä mielessä on muutto Pälkäneelle ja pihahommat, jotka odottavat tekijäänsä. Tykkään puuhastella kotona, kun pääsee laittamaan omaa mieleisekseen. Työporukalla käydään maanantaisin pelaamassa padelia, joka on kyllä hyvä viikon aloitus. Saa viikonlopun jälkeen kuonat liikkeelle. Lisäksi kalastus on aina näin kesäisin ykkösjuttuja ja kohta syksyllä alkaakin sitten sopivasti metsästyskausi. Pääsee jatkamaan luonnossa liikkumista vähän eri muodossa.
Kiinnostaako Buildie työnantajana?
Tutustu yritykseemme ja avoimiin työpaikkoihin täältä, tai pistä avoin hakemus meille!