Tutustu buildielaiseen – Timo Raiskio, tuotepalvelujohtaja

Timo on tullut Buildieen vuonna 2017 ja ollut tuolloin Buildien ensimmäinen työntekijä. Timolla on ollut näppinsä vahvasti pelissä Buildien tuotteen ja toimintamallien kehittämisessä. Nykyään hän on Tuotepalvelut-tiimin vetäjä. Lue alta lisää mitä Timo kertoi Buildiesta ja itsestään.

Timo, kerro hieman millainen polkusi on ollut nykyrooliisi Buildiella.

Ennen Buildieta olin nelisen vuotta töissä Nokialla ja kolme vuotta Microsoft Mobile Oy:llä. Aloittelin Nokialla ensin kesätöissä tuotekehitysyksikössä asiantuntijana ja viimeiset vuodet olin järjestelmäpäällikkönä. Vuonna 2013 Nokia myi puhelinliiketoimintansa Microsoft Mobile Oy:lle, ja vastaavasti vuonna 2016 Microsoft Mobile Oy lopetti toimintansa, jolloin viimeisetkin ”nokialaiset” irtisanottiin.

Vuonna 2017 minulle vinkattiin, että muuan start-up nimeltä Buildie etsi työntekijää. Buildie erottui edukseen, koska se oli täysin erilainen kuin aikaisempi maailma, jossa työskentelin – pieni start-up, ei valmista asiakaskuntaa, ei työntekijöitä. Tuote oli kuitenkin todettu markkinoilla kiinnostavaksi, josta oli myös näyttöä. Hieman ajattelin, että eikö tällaista tuotetta mukamas ole jo olemassa.

Paperilla en ollut mielestäni ollenkaan sopiva, kun ei ollut minkäänlaista kokemusta rakennusalasta, mutta homma jotenkin klikkasi Tanelin ja Peten kanssa. Ehkä ajatus oli molemminpuolinen, kun tapaamisen jälkeen Taneli lupasi soitella parin viikon sisään, mutta puhelu tulikin jo samana iltana.

Aluksi oma rooli keskittyi koulutuksiin ja asiakastukeen. Täten Tanelilla vapautui aikaa myyntiin ja Petellä tuotekehitykseen. Asiakkaan toimintamalleja kehitettiin alkuun yhdessä, mutta ajan saatossa alkoi muodostumaan niin sanotusti nykyisen Tuotepalvelut-tiimin esiaste. Sain enemmän vastuuta ja kun työmäärät kasvoivat, oli aika palkata tiimiin ensimmäinen työntekijä minun lisäkseni. Se tapahtui alkuvuodesta 2020. Samoihin aikoihin huomasimme, että tiettyjä asioita on jäänyt huomiotta sekä kokonaistyökuorma on edelleen hieman liian kova. Loppukesästä 2020 palkkasimme toisen henkilön Tuotepalvelut-tiimiin.

Nykypäivänä rooliini kuuluu esimiestyön lisäksi vahva osallistuminen tuotteen kehittämiseen tuomalla näkökulmia siitä, että miten tuote menee oikeaan suuntaan ja mitä tuotteeseen tuodaan. Oman tiimin sisällä kehittäminen keskittyy pääasiassa siihen, kuinka onnistutaan pitämään asiakkaiden käyttöaste korkealla ja vaikuttamaan Buildien mielikuvaan positiivisesti erinomaisen kouluttamisen ja asiakastuen välityksellä. Jatkuvasti etsitään työkaluja ja toimintamalleja, kuinka asiakkaan tarpeet ratkaistaan parhaalla mahdollisella tavalla. Olen myös Buildien johtoryhmässä, joten saan olla mukana viemässä Buildieta yrityksenä eteenpäin.

Entä millainen on tavallinen työpäiväsi?

Vaikea kuvailla, kun päivät ovat niin erilaisia riippuen mikä asia vaatii päällimmäisenä eniten huomiota. Aina tapahtuu jotain jonkun kanssa eli joko on palavereita tai pohdintaa ja speksausta oman tiimin kesken tai muiden tiimien kanssa. Välillä taas pitää istua alas miettimään omalla tontilla olevia kehitysasioita liittyen esimerkiksi tutkimushankkeisiin tai yleisesti Tuotepalvelut-toimintoihin.

Kerro viisi kuvaavaa asiaa Tuotepalvelut-tiimistä.

  1. Tuotepalveluissa ollaan uteliaita löytämään uusia ideoita ja näkökulmia.
  2. Tiimissä ei hätkähdetä pienestä – sinnikkyys, maanläheisyys ja huumorintaju ovat tärkeitä.
  3. Tiimi tavoittelee aina parhaimman ratkaisun löytämistä asiakkaalle, mahdollisimman nopeasti.
  4. Yhteistyö on kaiken ytimessä – tietoa jaetaan kaikille ja ratkaisuja haetaan yhdessä myös muiden tiimien kanssa.
  5. Tuotepalvelut-tiimi etsii aina juurisyitä asian taustalta.

Toimarin pyynnöstä, mikä on ollut tiukin paikka Buildiella olon aikana?

Jaahas. Ehkä tässä kohtaa tulee mieleen, että välillä on tiukkaa pysyä kasvun mukana, kun uusia ihmisiä tulee paljon taloon. Sen myötä toimintatapoja täytyy kehittää jatkuvasti ja luoda selkeitä prosesseja. Kun alussa oli vain muutama työntekijä, oli yksinkertaista touhuta ja hoitaa asiat pienellä ydinporukalla.

Huhu kertoo, että olet kova pelaamaan. Mitä pelaat tällä hetkellä?

En ehkä kova kuitenkaan missään nimessä. Kesäaikaan pelaaminen on jäissä, mutta muuten tulee silloin tällöin tahkottua ajosimulaattoreita, lähinnä iRacingia tietokoneella. Juuri päivittelin hiukan kalustoakin parempaan suuntaan hankkimalla uutta rattia, poljinta ja penkkiä.

Mitä muuten teet vapaa-ajallasi?

Aika paljon tulee puuhasteltua kaikennäköistä, isossa osassa on nelivuotias tytär, joka kehittää kyllä tekemistä. Buildien porukan kanssa tulee pelailtua kerran viikkoon padelia ja yritän muutenkin liikkua säännöllisen epäsäännöllisesti. Kaikki mikä liikkuu moottorilla kiinnostaa myös ja talvella tulee muun muassa ajeltua moottorikelkalla. Joskus tuli myös omistettua omia prätkiä, mutta tällä hetkellä sellaiset ei ikävä kyllä kuulu kalustoon.

Työjutuissa tulee myös kuvailtua Dronella ja tänä vuonna tuli hankittua vaadittu ”Drone-ajokortti”.

Lue lisää Tuotepalvelut-tiimin tuottamista palveluista täältä!


Kiinnostaako Buildie työnantajana?
Tutustu yritykseemme ja avoimiin työpaikkoihin täältä, tai pistä avoin hakemus meille!