Tutustu buildielaiseen – Petri Liukkonen, Lead Back-end Developer

”Meillä on osaava porukka, jossa saa heitellä ideoita ja kokeilla. Yhteishenki on mahtava ja työssä on riittävästi haastetta”

Lead Developer-roolissa työskentelevä Petri on osa Buildien etäedustusta. Lohjalla asuva Petri on työskennellyt Buildiella nyt 1,5 vuoden ajan. Teimme Petristä pienen haastiksen, jossa hän kertoo työstään ja arjestaan meillä Buildiellä.

Kuka Petri olet ja mistä tulet?

Olen valmistunut diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisestä yliopistosta ja pääaineena minulla oli ohjelmistotekniikka. Olen tehnyt 10-vuotta ohjelmistokehityshommia back-end puolella pääasiassa. Tietokannat, rajapintakehitys ja pilvipalvelut ovat itselle hyvin tuttuja. Buildielle päädyin toisen omistajan Petrin houkuttelemana ja olen viihtynyt todella hyvin.

Asun Lohjalla ja kuljen Tampereelle yhteiskyydein meidän toisen PK-seudun vahvistuksen Teemun kanssa. Meillä on Teemun kanssa iso 76 neliön Buildie-kämppä ihan keskustassa, jossa saamme majoittua Tampereella ollessamme. Saamme joustavasti päättää milloin etäilemme ja milloin tulemme toimistolle.

Vapaa-aikani kuluu 5-ja 7-vuotiaiden lasten parissa.  Harrastuksiini kuuluu myös mökkeily ja kalastus.

Kerro back-end –työstäsi ja arjestasi Buildiellä?

Vastaan kokonaisuudessaan Buildien back-end-kehityksestä. Päivä alkaa sillä, että otan kupin kahvia, availen koneen ja katson, että palvelimet on kunnossa. Tämän jälkeen katselen backlogilta mitä seuraavaksi pitää tehdä, ja otan sieltä asioita työstettäväksi.

Nyt on ollut työn alla paljon uusia toimintoja Buildieen, joita olen pääsyt luomaan alusta alkaen. Päivän aikana käyn myös läpi merge requestejä. Meillä on porukalla tapana katselmoida toistemme koodia, jotta koodin laatu paranisi. AWS-on meillä alusta, jossa kaikki pyörii, joten sitä tulee myös paljon pyöriteltyä päivän aikana. Olen Buildiellä oppinut paljon lisää AWS:stä ja sen tarjoamista palveluista.

Jos olen toimistolla, niin käymme mielenkiintoisia keskusteluja Buildie-järjestelmän toimintoihin liittyen omalla porukalla. Keskustelujen kautta saan tietoa mitä myynnissä ja koko yrityksessä tapahtuu. Meillä on matala organisaatio ja voin antaa omia näkemyksiäni ja kertoa muille tiimeille, mitä meillä kehitystiimissä on työn alla.

Miten koet Buildien teknologia-stackin?

Minua kiinnostaa erityisesti AWS-puoli. Koska Buildiellä pääsee vaikuttamaan, mitä uusia tekniikoita meille otetaan, pääsemme myös kehitystiimissä tuoreilla tekniikoilla tekemään ja se on mahtavaa.

Buildiellä saa käyttää aikaa myös teknologioiden uudistamiseen. Minunkin aikanani on uudistettu tosi paljon back-endiä refaktoroimalla vanhoja osia. Työssäni olen päässyt myös opettelemaan uutta, kuten push-notifikaattien käyttöä. Uuden opettelu onkin työssäni oikeastaan parasta.

Millainen teidän kehitystiimin porukka on?

Meillä on tosi osaava porukka, Buildielle on saatu kerättyä ohjelmistokehyskokemusta monen vuoden edestä. Meillä saa varmasti oppia lisää ja saa uusia näkökulmia omaan tekemiseensä ja ideoita heitellään myös villisti. Tekeminen on tavoitteellista ja meillä palkitaan, kun tavoitteet täyttyvät. Kun saamme jotain valmiiksi, niin sitä osataan myös juhlia kunnolla.

Tiimiimme on uuden henkilön helppo tulla, kun löytyy porukkaa, jotka auttavat eteenpäin uralla. Uusi henkilö saa varmasti tukea tekemiseensä ja oppii paljon uutta.

Mikä Buildiellä on parasta?

Ytimekkäästi yhteishenki, työkaverit, uusimmat teknologiat. Organisaatio on sen kokoinen, että pääsee vaikuttamaan asioihin ja ilmapiiri on sellainen, että saa kokeilla juttuja. Kokeillaan rohkeasti ja jos ei toimi, niin muutetaan. Meillä on start-up-henkinen vahva kulttuuri ja jossa pääsee myös itse vaikuttamaan prosesseihin. Omassa työssäni on riittävästi haastetta, ja se myös palkitsee. Saan nopeasti palautetta asiakkailta, asiakastuelta ja myynniltä ominaisuuksista mitä teen tuotteeseen. Pystymme myös todella nopeasti reagoimaan asiakkaiden palautteisiin.

Lisäksi voin mainita vielä, että tykkään erityisesti tulla toimistolle koska meillä on sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut porukka ja mukava meininki!


Kiinnostaako Buildie työnantajana?
Tutustu yritykseemme ja avoimiin työpaikkoihin täältä, tai pistä avoin hakemus meille!