Mobile Developer (Android ja iOS)

06/03/2020

Mobile Developer (Android ja iOS)

06/03/2020

Hei kehittäjä, unohda kymmenet alati muuttuvat ja päällekkäiset asiakasprojektit, joiden deadline oli jo eilen! Koetko nykyisessä työssäsi olevasi enemmän asiakaspalvelija kuin ohjelmistokehittäjä? Kehitätkö komponentteja tai osakokonaisuuksia tuotteisiin, joiden loppukäytöstä sinulla ei ole mitään tietoa?

Tule mukaan kehittämään rakennusalan kuuminta ohjelmistotuotetta! Lupaamme työrauhan yhteen projektiin kerrallaan ja inhimilliset deadlinet. Toimit arvostettuna mobiilikehittäjänä osana ketterää tuotekehitystiimiä. Pääset näkemään aitiopaikalta työsi jälkeä – tuotteen käyttöä oikeassa käyttöympäristössä.

Työpaikkasi

Olemme Buildie, vuonna 2015 perustettu rento ja reipas kasvuyritys Tampereelta. Työllistämme tällä hetkellä 11 henkeä ja tuplaamme luvun vielä tänä vuonna. Reilussa neljässä vuodessa olemme kehittäneet rakennusalalle innovatiivisen digitaalisen palvelun, joka on käytössä yli 50 kaupungissa ja kunnassa ympäri Suomea. Kansainvälisen liiketoiminnankin olemme ehtineet aloittamaan Pohjoismaissa. Tuotteemme arvostuksesta jotakin kertoo se, että 95 % asiakkaistamme jatkaa sopimustaan vuosittain. Reippaan vauhdin ylläpitämiseksi tuotekehityksemme tarvitseekin nyt juuri sinut pitkäaikaiseen ja vakituiseen Mobile developerin (Android/iOS) positioon.

Näidenkin parissa pääset työskentelemään

  • Java
  • Kotlin / Shift
  • Amazon Web Services
  • UI-suunnittelu

Tarjoamme

Pääset osaksi rentoa tuotekehitystiimiä, jossa asioista keskustellaan yhdessä ja toisen tukeminen kuuluu kaikkien toimenkuvaan. Tiimimme on pieni, mikä tuo etuina ketteryyden, vähäisen byrokratian ja vapauden. Tiimin Android-/iOS-kehittäjänä pääset vaikuttamaan tuotteen mobiilisovelluksen kehitykseen ja suunnitteluun. Tämä paikka on yksi ensimmäisistä talon sisäisen tuotekehitystiimimme rekrytoinneista, eli toisin sanoen pääset vaikuttamaan myös kollegoidesi valintaan. Mikäli tunnet jo entuudestaan sopivat kaverit, niin vielä parempi. Rekrytoimme heidätkin. Viihtyisä toimistomme sijaitsee Tampereen keskustassa Finlaysonilla.

Tartu tilaisuuteen!

Älä epäröi, tehtävä täytetään heti sopivan huipputyypin löydyttyä!

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV palkkatoiveineen osoitteeseen petri.saarinen@buildie.fi

Lisätiedot, 050 3793 663/ Petri Saarinen, teknologiaohtaja

Hakuaika umpeutuu 19.6.2020

Build with the best.