Erikoisinfra valokuvaa rakentamista joka päivä!

”Meillä kuvataan päivittäin työkohteissa” toteaa Erikoisinfra Oy:n toimitusjohtaja Sami Mäkinen ottaessaan kuvaa salaojakaivosta Pirkkalan uuden lukion pihamaalla. Työkohde on Mäkisen mukaan ollut erittäin hyvä kohde dokumentoida sen monimuotoisuuden vuoksi. ”Tässäkin kohteessa on kuvattu lähes kaikki litteralistamme työvaiheet, raivaustöistä aina valmiiseen pintaan asti” Mäkinen jatkaa.

”Sovelluksella dokumentoidaan tyypillisesti työkohteet alusta loppuun asti, päälitteroiden mukaisia asioita. Peittyviä rakenteita on hyvin paljon, kun puhutaan alasta yleisesti. Esimerkiksi kanaalityömaan valmistuttua on usein nähtävissä enää vain kaivon kannet. Ennen kohteen valmistumista on tapahtunut kuitenkin paljon asioita, jotka on syytä dokumentoida. Ideaalitilanne on se, että työmaalla kävellessä tallentaisi jatkuvasti sovelluksella. Varsinkin, kun Buildiessa on tallennustilaa meidän tarpeisiimme käytännössä rajattomasti.”

”Buildien käytöstä on muodostunut meille standardi ja sitä käytetään jokaisessa työkohteessa. Dokumentointi sovelluksella on todella helppoa. Eikä tämä ole mikään markkinointipuhe, vaan sovellus on oikeasti hyödyllinen.” Mäkinen painottaa.

”Sovelluksesta on paljon hyötyä meille, jos esimerkiksi syntyy tarve todentaa tehtyjä työsuoritteita tilaajalle. Työsuoritteet on voitu helposti esittää tilaajalle kuvista, jossa on aikaleimat ja oleelliset liitetiedot, joilla kuva on yksilöity tietylle työvaiheelle työkohteessa. Toimintamalli säästää meillä aikaa, kun meidän ei tarvitse hakea kuvia erikseen tietokoneelta, vaan ne kulkevat työmaalla mukanamme sovelluksessa.”

”Tässä on sellainenkin etu, että voimme seurata toistemme työkohteita ja työmaiden tilannetta. Jos esimerkiksi toinen työnjohtaja kertoo, että puolet työkohteen kanaaleista ovat valmiit, voin katsoa kuvista, että mitkä kanaalit siellä on tehty.”

Mäkinen päättää haastattelun toteamalla: ”Mielestäni Buildie on sovellus, joka kaikkien maanrakentajien kannattaa ottaa käyttöön, ellei työkaluja dokumentointiin ole jo olemassa. Sovellus on helpottanut omaa työtä. Ihmismuisti on kuitenkin rajallinen, eikä muutaman vuoden päästä voi muistaa työkohteessa tapahtuneita yksityiskohtia. Tällöin hyvin suoritettu dokumentaatio työkohteesta on arvossaan, jos asioita tulee tarkastella jälkikäteen.”

Erikoisinfra on vuonna 2015 perustettu pirkanmaalainen infra-alan yritys, jonka toiminta-ajatus perustuu vankkaan ja monipuoliseen tekniseen osaamiseen. Yhtiötä luotsaavat projektien johtotehtävissä alalla tunnetut toimitusjohtaja Sami Mäkinen ja työnjohtaja Markus Laakso sekä hallituksen puheenjohtaja Aki Hyrkkönen. Yhtiön aliurakoitsijat ovat paikallisia toimijoita Pirkanmaalta, mistä Erikoisinfra on erityisen ylpeä.

 

Tykkää Buildiesta myös Facebookissa!

 

⬅ Etusivulle